73 Copyright © 2020 by Heikki Pekkarinen and Paul D. Norcross. All rights reserved. 26. Minä suren sinua, veljeni Joonatan; sinä olit minulle ylen rakas. Rakkautesi oli minulle ihmeellisempi kuin naisen rakkaus. 27. Kuinka ovatkaan sankarit kaatuneet, kuinka ovat hukkuneet taisteluaseet!" Jeesuksen rakkaus sinuun on suurin rakkaus, minkä ikinä voit tuntea. Sinä olet hänen rakkautensa kohde, syy, miksi hän halusi käydä musertavan kidutuksen ja kuoleman läpi sydämessään ilo, jota me emme kykene käsittämään. Hän pyytää meitä hiljentymään hänen eteensä, ottamaan vastaan hänen neuvonsa ja kuuntelemaan hänen ääntänsä. Hän pyytää meitä olemaan hänen ystävänsä, sitomaan sielumme yhteen hänen kanssaan kuten Joonatan ja Daavid sellaisella syvyydellä ja sellaiseen ulottuvuuteen, että se ylittää jopa miehen rakkauden vaimoonsa. Jeesuksen rakkaus meitä kohtaan Kuulin kerran kertomuksen nuoresta pojasta, jota ajettiin takaa hänen kotikaupunkinsa sivukujilla. Jengi oli hänen kannoillaan hänen juostessaan pakoon erästä kujaa pitkin, kun hän tajusi, että se oli umpikuja. Hän ei voinut kääntyä ympäri. Ympäri kääntyminen olisi merkinnyt varmaa kiinnijäämistä ja kuolemaa. Hänen oli pakko painella eteenpäin. Kun hän jatkoi eteenpäin, hän havaitsi yksinäisen, lähes huomaamattoman talon piilossa kaupungin sitä ympäröivien rakennusten keskellä. Ikkunassa paistoi valo ja poika juoksi kaikin voimin sitä kohti. Hän ryntäsi ylös portaita, paukutti ovelle ja odotti epätoivoisesti pääsevänsä takaaajajiaan pakoon. Kauhuissan hän vilkaisi taakseen kuullessaan juoksuaskeleiden lähestyvän häntä. Ovi aukesi ja sanomatta mitään vanha mies kutsui kädellä viittoen poikaa astumaan sisään. Vanha mies lukitsi oven hänen takanaan ja ohjasi pojan yläkerrassa olevaan komeroon. ”Olet täällä turvassa”, sanoi vanha mies. Poika astui komeroon hänen rintansa pelosta jyskyttäen. Ovelta kuuluva kovaääninen paukutus sai pojan sydämen vapisemaan vanhan miehen mennessä alakerran ovelle. Talo hiljeni kokonaan lukuun ottamatta kauhua pojan sydämessä. Hänen mielestään kului iäisyys, kunnes hän kuuli vanhan miehen hitaiden, vakaiden askeleiden nousevan portaita. Pojan sydän huusi yhä uudestaan ja uudestaan: ”Jos he löytävät minut, he tappavat minut!” Vanhan miehen vakaiden askeleiden varmuus tuntui kuitenkin jotenkin rauhoittavalta. Lopulta vanha mies avasi komeron oven ja sanoi pojalle, että hän oli turvassa ja että hänen takaaajajansa olivat lähteneet pois. ”Mitä sanoit heille?” tokaisi poika epäuskoisena. Silmät täynnä rakkautta vanha mies vastasi: ”Sanoin heille, etteivät he voi saada sinua, koska sinä kuulut Kuninkaalle.” Edelleen pelosta täristen poika huudahti: ”Mutta he eivät koskaan lopettaisi takaa-ajamasta minua, koska he halusivat minun vereni!” Pehmeällä äänellä vanha mies kertoi pojalle: ”Kaikki on nyt kunnossa. He menivät pois tyytyväisinä. Minä annoin heille poikani sinun asemastasi.” Isä antoi ainokaisen Poikansa sinun edestäsi. Sydämemme jyskyttävä pelko on poissa. Me kuulumme Kuninkaalle. Ja Kuningas on kutsunut meidät olemaan hänen ystäviään. Emmekö voi viettää aikaa sellaisen ystävän kanssa? Eikö hän ilahdukin puhuessaan meidän kanssamme kahdestaan hiljaisen kamarimme autiudessa? Tulkaa hänen läsnäoloonsa pyytämällä hänen teille jättämää auttajaa, pyhää henkeä, auttamaan teitä oppimaan, kuinka Kuninkaan läsnäoloon päästään. Hän on Isän pyhäkön ylläpitäjä ja teistä tulee hänen ystäviään.
RkJQdWJsaXNoZXIy MTU1OTMyMg==