9 Copyright © 2020 by Heikki Pekkarinen and Paul D. Norcross. All rights reserved. 1. Miten minä opin kuulemaan Herran äänen Rita ja minä olimme juuri menneet naimisiin eräänä ihastuttavan kauniina päivänä Vermontin osavaltiossa joulukuun loppupuolella. Muutaman yhteisen viikon jälkeen Rita palasi sairaanhoito-oppilaitokseen kevätlukukaudeksi ja minä jatkoin koulutustani laivastossa. Keväällä sain komennuksen toimia tykistöupseerina eräällä fregatilla. Rita liittyi seuraani Norfolkissa, Virginiassa aloittaaksemme toukokuussa uudelleen yhdessä elämämme avioliitossa. Niin me luulimme. Kesäkuun alussa laiva oli aikataulutettu lähtemään Välimerelle kuudeksi kuukaudeksi. Me rukoilimme, kunnes kasvomme sinertyivät, että laiva pysyisi satamassa. Määrättynä päivänä laiva kuitenkin lipui laituristaan ja höyrysi sataman kanaalia pitkin ajaksi, joka tuntui vastanaineista iäisyydeltä. Kului muutamia erityisen pitkiä työpäiviä 20 miehen osastoni kanssa. Sen lisäksi yöllisiä vahtivuorojani komentosillalla. Silloin minusta tuntui, että kuolisin hengellisesti, jos en alkaisi pitää laivalla Raamattukokouksia. Pyysin Jumalalta yhtä henkilöä, jolle voisin jakaa sanaa sinä päivänä. Sinä iltapäivänä eräs nuori merisotilas, joka oli alipursimies, ja minä juttelimme palvelukseni aikana laivan komentokeskuksessa. Hän oli innostunut siitä, mitä Herra voisi opettaa hänelle, ja me sovimme ajan illalla kahden päivän kuluttua jakaaksemme Jumalan sanaa vapaa-ajallamme. Hetki tuli, enkä ollut nähnyt väliin jääneiden päivien aikana ”Hiirtä”, niin kuin miehistö häntä nimitti. Viisi minuuttia sopimamme ajan jälkeen hän ei ollut vielä tullut ja minä aloin ihmetellä, tuliksiko hän ollenkaan. Pieneen tykistötoimistoon ahtautuneena aloin lukea Raamattuani. Pian ovelle koputettiin ja sisään astui Hiiri ja eräs ystävä, jolle hän oli todistanut ensikeskustelumme jälkeen. Ensimmäinen kokouksemme alkoi. Seuraavan vuoden loppuun mennessä Herra oli rakentanut tästä aloituksesta kolme aktiivista kokousta, joihin kuului yli 30 mainiota uskovaa. Se ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Työ oli vaativaa ja venyi usein yli 20 tuntisiksi päiviksi, seitsemän päivää viikossa. Jokaisella kokoukseen osallistuvalla henkilöllä oli kellon ympäri työtä tehtävänään. Kokousaikojen sopiminen oli mahdotonta, ja minä opin nopeasti kysymään Herralta kunkin kokouksen lopussa, milloin seuraava kokous pidetään. Hän aina antoi vastauksen ja aina se oli sellaisella hetkellä, että kaikki voivat osallistua. Joskus meillä oli vain yksi kokous viikossa. Toisinaan meillä oli neljä tai viisi. Mutta kun kysyttiin, Herra aina toimitti vastauksen. Minä opin kantapään kautta, että häneltä kysyminen on aina hedelmällistä. Omin päin päättäminen tuotti parhaimmillaan vain marginaalisia tuloksia. Hänen äänensä kuuleminen Eräs yö oli erityisen mieleenpainuva. Lopetin vahtivuoroni komentosillalla keskiyön aikaan, mutten kyennyt vielä nukkumaan. Olin liian virkeä neljä tuntia kestäneestä lähes keskeytymättömästä kielillä puhumisesta tehdessäni tehtäviäni. Siihen aikaan merellä oli usein rauhallista, kun lähellä ei ollut muita laivoja. Oli helppoa puhua Jumalalle täydellisesti ylistäen, kielillä puhuen ja rukoilla alemmilla kansilla Kristuksessa olevien veljieni puolesta. Vapauduttuani vahtivuorosta menin kävelemään laivan ylemmille kansille ja keskustelemaan Herran kanssa ennen nukkumaan menoa. Minä löysin pollarin ja istuuduin sen päälle. Pollarit ovat putkimaisia pullistumia, jotka nousevat esiin pareittain kannen läpi. Ne on päällystetty teräslevyllä ja ne ovat noin 60 cm
RkJQdWJsaXNoZXIy MTU1OTMyMg==