62 Copyright © 2020 by Heikki Pekkarinen and Paul D. Norcross. All rights reserved. menevän kieroon? Varaammeko me aikaa joka päivä hänen eteensä menemiseen käyden hänen portteihinsa kiittäen ja hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten? Kumpiko on tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen, yhteys Herran kanssa vai meidän maallinen työmme? Tämänkin minä sanon selvästi: Herra tunnistaa teidän elämänne aikaa vievät velvollisuudet ja vaatimukset. Samoin kuin lesken ropo hänen maksaessaan kymmenyksiä – Herra tietää millaisen uhrauksen vaatii asettaa hänet ensimmäiseksi. Hän tunnistaa sydämen teidän halunne takana viettää aikaa hänen kanssaan työn, perheen ja vastuun asettamista vaatimuksista huolimatta. Jos teidän sydämenne on antaa kaikkenne niin kuin leski antoi, vaikka se vaikuttaisikin vähältä, hänen sydämensä on palkita teitä yhtä paljon kuin sitä, jolla ehkä on tunteja aikaa etsiä häntä (ja joka tuhlaa ne). Meidän täytyy myös ymmärtää, että kun totumme aterioimaan Herran pöydän ääressä ja hän antaa meille enemmän tehtäviä, meidän ”on syötävä juostessamme”. Sen tekeminen on paljon helpompaa, jos tottumuksilla oppia aterioimaan hänen pöytänsä ääressä on edeltä käsin jo hyvin rakennettu perustus. Meidän lihamme vastustaa vahvasti itsekurin kasvua ajan käyttämiseen kahdestaan Herran kanssa. Me ehkä tulemme jopa salaa kateellisiksi toisille, jotka ovat oppineet hänen läsnäoloonsa menemisen ilon. Jotkut uskovat kavahtavat, kun toinen veli tai sisko kertoo innokkaasti, mitä Herra on sanonut hänelle. Miksi? Koska heidän lihansa saa heidät tuntemaan itsensä jotenkin riittämättömäksi verrattuna uskovaan, joka on kuullut Herralta. Lapsen kaltaisessa sydämessä ei ole ollenkaan tällaisia tunteita. Herran edessä oleva lapsi on yhtä innostunut kuin Herran sanan kuullut uskova, koska hän tuntee sydämessään Mestarin äänen kuulemisesta tulevan ilon. Herran puheen kuulemisen pitäisi olla yhtä tavallista kuin vanhempiemme puheen kuuleminen. Potkut ylpeydelle Ongelma ei ole herkkyyden puute muita kristittyjä kohtaan. Ongelma on Israelin ongelma – ylpeys. Ylpeys sulkee meidän korvamme Jumalalle. Ylpeyden tähden Joosefin veljet loukkaantuivat Jumalan Joosefille antamaan ilmestykseen hänen tulevasta johtoasemastaan, hänen pitkäliepeiseen, hihalliseen ihokkaaseensa ja hänen läheisyyteensä heidän isänsä kanssa. Joosef ehkä kertoi epäviisaasti unistaan veljilleen, mutta kun harkitsemme tapahtumia, jotka seurasivat, Joosefin puhuminen ilmestyksestään ei todennäköisesti muuttanut tilannetta mitenkään. Viisaus on kuitenkin tarpeen kerrottaessa Herran antamista ilmestyksistä. Ei ole helppoa panna ylpeyttä sivuun. Osan ylpeydestämme me näemme ja osaa emme näe. Molemmissa tapauksissa meidän on kuitenkin hankkiuduttava eroon siitä – kaikesta siitä Pyhän Hengen ohjeiden mukaan – kuullaksemme Herran äänen selvästi. Meidän lihamme tulee tappelemaan itsekuriamme vastaan viettääksemme aikaa Herran edessä ja oppiaksemme olemaan hiljaa hänen edessään joka päivä. Jotkut meistä ovat saattaneet käyttää jo paljon aikaa luovuttaakseen kaiken Herralle. Itse asiassa me joskus ylpistymme ajatellessamme, mistä me olemme luopuneet kasvaaksemme kristillisessä vaelluksessamme. Jotkut pastorit jopa tukahduttavat lahjavirkoja ja estävät niitä nousemasta esiin heidän seurakunnissaan ylpeyden ja vallan halun tähden. Kuka, minäkö? Ylpeäkö? Kyllä. En hevillä unohda Herran koulutusohjelmaa, kun hän antoi minulle tehtäväksi kirjoittaa tämä kirja. Eräänä päivänä profeetta, jota minä kunnioitan ja ihailen, soitti minulle ja kertoi sanan,
RkJQdWJsaXNoZXIy MTU1OTMyMg==