11 Copyright © 2020 by Heikki Pekkarinen and Paul D. Norcross. All rights reserved. sadasta. Kun aloitin tässä tehtävässä, sama tulenjohto- ja tuliasemahenkilöstö oli edelleen tehtävissään. Asia, jonka tein kuitenkin toisin: minä rukoilin. Ollessani ylhäällä taisteluasemassa, tykistön tulenjohtokeskuksessa, minä kykenin katsomaan alhaalla kannella olevaa eteenpäin osoittavaa tykkiasemaa ja puhumaan kielillä sen puolesta, että systeemi toimisi oikein ja että ammukset osuisivat maaliinsa. Meidän tuloksemme nousivat. Joka kerran alettuani rukoilla, kun kilpailimme laivaston vuosittaisissa harjoituksissa, meidän pistemäärämme oli 95 – melkein täydellinen. Ainoa ero oli rukous ja Jumalan siunaus. Kului vuosia ennekuin täysin tunnistin rukouksen vaikutuksen. Olin silloin reservin komentajakapteeni ja minut oli määrätty vuosittain pidettävissä kertausharjoituksissa kahden viikon ajaksi Atlantin laivaston esikuntaan. Tämä sattui olemaan se toimisto, missä säilytettiin kaikkien itärannikon laivojen kilpaharjoitusten tulokset. Ollessani siellä otin esille vanhan laivani tulokset. Merkinnät vahvistivat aikaisemmat matalat tulokset sekä korkeat tulokset palvellessani laivalla. Hämmästyksekseni näin, että jätettyäni laivan, kun menin uusiin tehtäviin, tulokset olivat pudonneet takaisin samoihin alhaisiin lukemiin. Tämä tapahtui useita vuosia myöhemmin eikä tämä tykkiasema suoriutunut koskaan enää uudelleen yhtä hyvin kuin se oli suoriutunut rukouksen vaikutuksesta. Opin kuitenkin luottamaan Herran apuun yhä enemmän. Kuuliaisena Herralle Lopulta laivalle tuli uusi komentaja. Siinä vaiheessa olin siirtynyt uuteen tehtävään laivalla, mutta kokoukset kasvoivat edelleen. Nyt miehistön jäsenten keskuudessa oli tapahtunut riittävästi ihmeitä – parantumisia; entiset huumeiden käyttäjät olivat kääntyneet Herran puoleen ja luopuneet aikaisemmista tavoistaan, laiskoista työntekijöistä oli tullut mallialiupseereita jne. – niin että se tiedettiin hyvin kautta koko laivan. Edellinen komentaja oli mainio mies, joka tuki kokouksia vahvasti, kun näki niiden tulokset. Hän jopa osallistui kerran jumalanpalvelukseen ja poistui kyyneleet silmissään. Kun uusi komentaja ilmoittautui palvelukseen laivalla, asiat muuttuivat lähes välittömästi. Uusi kapteeni (Suomessa kommodori; suom. huom.) käski pian minua lopettamaan kristillisten kokousten pitämisen laivallaan, joten vein ne ”maan alle”. Eräänä yönä minut kutsuttiin neljältä aamuyöllä hänen omaan hyttiinsä keskustelemaan jostakin naurettavan merkityksettömästä ongelmasta. Sitten hän paljasti kutsun varsinaisen syyn. Hän kertoi minulle, että kristillisten kokousten pitäminen ilman hänen lupaansa ja muulloin kuin sunnuntaisin oli laitonta. Miten uskalsin pitää kokouksia hänen selvien määräystensä vastaisesti! Uhattuaan minua sotaoikeudella selvän käskyn tottelematta jättämisestä hän haastoi minut pilkkaavalla loppukommentilla: ”Miksette kysy Jumalaltanne, ettekö voisi pitää kokouksia sunnuntaisin niin kuin kaikki muut maailmassa tekevät?” Sanoin, että kysyisin varmasti ja poistuin hänen hytistään. Taakse poistu! Jumalaa ei pilkata Jälleen ulos pollarille. En kyennyt nukkumaan ja minusta tuntui kuin vatsani olisi revitty auki. Masentuneena ja lannistuneena huusin Herralle pimeässä. Katsoin keula-aallon himmeää valkoista hehkua, kun se huuhtoutui taakse laivan sivulla. Kuunneltuaan minua kärsivällisesti Herra alkoi puhua minulle. Hänen hiljainen sisäinen äänensä vakuutti minulle: ”Minä vahvistan ja vyötän sinut, eikä minua pilkata.”
RkJQdWJsaXNoZXIy MTU1OTMyMg==